Deklinaatio: Kartta 2.0
Kirjoittaja: Antti Rainio, Navinova Oy
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 1/2008)
Maailma muuttuu ja karttaa pitää päivittää. Perinteisesti tehtävä kuuluu viranomaiselle, joka tekee työtään tuottavuusohjelman sanelemin ehdoin kiristäen vyötään, vaikka kysyntä on kasvussa. Kun kartan tekemisestä on tullut kannattavaa, ovat markkinavoimat astuneet esiin.
Kun Positio-lehti alkoi ilmestyä, elettiin Kartta 1.0:n syntymää. Se oli digitaalinen, sitä ihailtiin ja sille toivottiin suurta tulevaisuutta. Monet keksivät laittaa sen verkkoon ja se näkyi selaimissa. Kartoista tuli suosittuja ja ne keräävät valtavasti hittejä maailmanlaajuisesti.
Mutta halusiko kukaan katsoa karttaa pienestä mobiililaitteen näytöstä? Navi-ohjelmaa valmisteltaessa käytettävyyden asiantuntijat esittelivät tutkimustuloksia, kuinka aniharva ihminen osaa ylipäätään lukea karttaa. Maailma muuttuu ja lukutaito lisääntyy – ja niin lisääntyvät myös pienet näytöt taskuissa ja autoissa.
Autoteollisuus oli varhain liikkeellä ja rahoitti vuosikausia tappiollista kartantuotantoa – eurooppalaista Teleatlasta ja amerikkalaista Navteqia, jotka valtasivat toistensa pienet markkinat ja elivät duopolissa. Valtioiden karttalaitokset eivät pystyneet sopimaan yhteisistä standardeista ja tekivät näin tilaa globaaleille toimijoille. Kartan pitää olla samanlainen joka paikassa, jotta sen tuotanto kannattaa. Ja kun kartta on valmis ja sopivasti ajan tasalla, se voidaan ottaa käyttöön.
Sijainniltaan tunnettu tarjous
Positio-lehden alkumetreillä kartta oli jo graafinen käyttöliittymä sijainniltaan tunnettuun tietoon. Pian saamme nähdä, mitä sijainniltaan tunnettu tieto on. Toivottavasti se ei ole pelkästään kansainvälisten brändien logoja, joiden välissä koetamme navigoida hyödyntäen reitin varrelle osuvia tarjouksia – ainakin sen verran, että maailmantalous ei ajaudu lamaan. Hulluja päiviä ei tule puuttumaan – kartografit suunnitelkoot niille sopivat symbolit.
Mutta hullut päivät alkoivat jo. Koska internetissä kaikki on ilmaista, myös mobiilikartoista piti tulla ilmaisia. Onhan vain yksi internet. Mutta mitäpä digitaalisella kartalla tekee jos ei sitä näe. Siispä navigointisovellustenkin on oltava ilmaisia. Markkinavoimat eivät usko, että kukaan muu haluaisi maksaa kartoista ja navigoinnista. Ei tietenkään, koska karttahan on vain graafinen käyttöliittymä sijainniltaan tunnettuihin tarjouksiin.
Saako rahalla ystäviä?
Markkinat ovat jo syntyneet. Gps-puhelinten myynnin arvioidaan yltävän tänä vuonna 35 miljardiin euroon. Navteqin liikevaihto vuodelta 2007 lienee 800 miljoonaa dollaria ja voitto runsaat 100 miljoonaa. Kasvua noin 50%. Mainostulojen osuus on tosin vielä selvästi kartanmyyntiä pienempää.
Navteqin hinta Nokialle oli 5,7 miljardia euroa. Se on kohtuullinen hinta entiselle saapastehtaalle profiloitumisesta uskottavaksi haastajaksi trendinluoja Googlelle. Mitä muuta sellaisella summalla olisi saanut? No esimerkiksi oman galileo-järjestelmän, jos sellaisen olisi tarvinnut. Mutta ei tarvinnut. Amerikkalainen palvelu on jo maksutta saatavilla. Ehkä eurooppalaiset veronmaksajat olisivat saaneet oman järjestelmänsä ilmaiseksi, jos paikannussignaalin mukana voisi lähettää mainoksia.
Ei tarvittu public-private-partnershippiä eikä se taida olla enää muotiakaan. Yritykset kuhertelevat nyt kuluttajien kanssa. Yhteisöllisyys leviää ja on ajan henki – ja kartta on 2.0. Maailman kasvavat kovalevyt huutavat sisältöjä. Kartta 2.0 on uusi maailmanjärjestys. Voit ladata elämäsi paikannettuna palvelimelle ja analysoida, kenen ohi olet aina kulkenut.
Muistakaa päivittää maailmankuvaanne – ja lukea Positio-lehteä ainakin seuraavat 15 vuotta!
Kirjoittaja oli Positio-lehden ensimmäinen päätoimittaja ja työskentelee nykyisin liikenne- ja viestintäministeriön toimeksiannosta Älykkään liikenteen verkoston – ITS Finlandin toiminnanjohtajana. Sähköposti: antti.rainio[at]navinova.fi
30.6.2010 08:33
