Inspire velvoittaa tiedon tuottajaa

Kirjoittaja: Katri Isotalo, sähköposti: katri.isotalo[at]viestintaisotalo.fi
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 1/2009)

Eurooppalaisen paikkatietoinfran kuvaamiseen laaditut metatietosäännöt astuivat voimaan jouluaattona. Myös haku- ja katselupalvelujen vaatimukset on hyväksytty, ja ensimmäisiä aineistomäärittelyitä odotellaan kesäksi. Lopullista totuutta siitä, mitä aineistoja Inspire tarkalleen koskee, ei kuitenkaan vielä ole.

Monet paikkatietoa tuottavat organisaatiot ovat odottaneet jo pitkään tarkempia ohjeistuksia siitä, miten Inspire-direktiivin vaatimuksiin voi valmistautua. Epäselvyyttä on ollut siitäkin, mitä aineistoja direktiivi koskee.

INSPIRE-direktiivi 2007/2/EY luo puitteet viranomaisten hallinnassa olevien paikkatietoaineistojen saatavuudelle ja käytölle Euroopassa. Direktiivin toimeenpano perustuu kansallisten paikkatietoinfrastruktuurien yhteentoimivuuden kehittämiseen. Keskeisenä tavoitteena on ympäristöasioiden hoitoa tukevan seuranta- ja raportointijärjestelmien kehittäminen. Hyötyjä odotetaan myös monelle muulle alalle kaupunkisuunnittelusta matkailuun ja metsästyksestä autonavigointiin.

Metatiedon vaatimukset vahvistettu

Toukokuussa 2007 voimaanastuneen paikkatietodirektiivin täytäntöönpano aloitetaan metatiedoista. Metatietoja koskeva täytäntöönpanosääntö ilmestyi komission asetuksena 4. joulukuuta 2008 ja astui voimaan jouluaattona. Sen täydennykseksi komissio on jo julkaissut statukseltaan vähemmän virallisia ohjeita (guidelines). Ensimmäisessä ohjeistuksessa verrattiin metatietoasetuksen sisältöä ISO:n metatietostandardiin. Eroja on.

Täytäntöönpanosääntö määrittelee miten direktiivin soveltamisalaan kuuluvat aineistot kuvataan, mutta tarkkaa listaa aineistoista, joita direktiivi koskee, ei vielä ole.

Selvää on, että Inspire ei koske kaikkia viranomaisaineistoja. Valtionhallinnossa direktiivin mukainen yhteiskäyttövelvollisuus koskee vain niitä aineistoja, jotka liittyvät viranomaisen julkiseen tehtävään. Ulkopuolelle jäävät esimerkiksi tilauksesta tuotetut tai kaupalliseen tarkoitukseen kerätyt aineistot. Kuntien osalta direktiivin piiriin kuuluvat ne tietoaineistot, jotka kunnat on lailla velvoitettu keräämään.

Ensimmäisessä vaiheessa toimeenpanon piiriin tulevat seuraavat teemat:
• Koordinaattijärjestelmät
• Paikannusruudukot
• Paikannimet
• Hallinnolliset yksiköt
• Osoitteet
• Kiinteistöt
• Liikenneverkot
• Hydrografia
• Suojellut alueet

Näiden teemojen tietotuotemääritykset ovat parhaillaan lausuntokierroksella. Koordinaattijärjestelmät ja paikannusruudustot eivät koske varsinaisesti aineistoja vaan määrittelevät yhteisesti sovellettavia referenssijärjestelmiä.

Toisessa vaiheessa mukaan tulevat korkeus- ja syvyysaineistot, maanpeiteaineistot, ortoilmakuvat ja geologiaan liittyvät aineistot.

Kolmas vaihe sisältää 21 teemaa, joita ovat mm. rakennukset, suot, maankäyttötiedot, väestötiedot, ilmastotiedot, valtameret, biotoopit, mineraalivarat ja turvallisuus.

Teemat on kuvattu direktiivin liitteissä melko yleisellä tasolla, ja komissio on käynnistänyt työryhmiä tarkentamaan teemojen tietosisältöjä. Ensimmäisen vaiheen aineistojen määrittely on jo valmistumassa, mutta II ja III vaiheiden teemojen osalta tarkempi määrittely on vasta alkamassa.

”Tämä vaiheittainen prosessi hankaloittaa Inspiren alaisuuteen kuuluvien aineistojen tarkkaa määrittelyä vielä jonkin aikaa”, myöntää Inspire-valmistelussa alusta alkaen mukana ollut Antti Vertanen maa- ja metsätalousministeriöstä.

Aineistolistaus tulossa asetukseen

Aktiivisimmat suomalaisorganisaatiot komission talkoopohjaisissa teematyöryhmissä ovat olleet Maanmittauslaitos ja Geodeettinen laitos, joiden ylläpitämiä aineistoja ja järjestelmiä kuuluu ensimmäiseksi soveltamisen piiriin tuleviin liitteen I aineistoihin. Brysselin auloissa liikkuu myös toimialakohtaisten organisaatioiden lobbareita, joiden kautta muutkin suomalaiset ovat pyrkineet vaikuttamaan alansa aineistovaatimuksiin.

Tiedossa on ollut jo hyvän aikaa, että soveltamisalaan kuuluu vain aineiston alkuperäinen versio, eli vastuu direktiivin velvoitteiden toteuttamisesta on aineiston alkuperäisellä tuottajalla. Tämän määritelmän perusteella maa- ja metsätalousministeriön nimittämä työryhmä kartoitti soveltamisalaan kuuluvat suomalaisaineistot helmikuussa 2008 julkaistun loppuraporttinsa liitteeksi.

Suomessa on tarkoitus listata Inspiren piiriin kuuluvat aineistot ja vastuutahot direktiivin täytäntöön panoon liittyvän ns. paikkatietolain asetuksessa. Direktiivin ja lain velvollisuuksien kohdistaminen viranomaisille edellyttää listaamista. Asetus on tarkoitus saada voimaan mahdollisimman pian 15.5.2009 jälkeen, jolloin paikkatietolain pitäisi astua kansallisesti voimaan. Sitä on tarkoitus muuttaa, kun toimeenpano täsmentyy, organisaatiot vaihtuvat tai aineistoja tulee lisää. Asetukseen liittyvää aineistolistaa päivitetään ja tarkennetaan valmistelun yhteydessä kevään aikana.

”Periaatteessa päätöksen siitä, mitä aineistoja laki ja siten myös Inspire koskee, tekee valtioneuvosto. Vastuu soveltamisalaan kuulumisen arvioinnista koskee kuitenkin myös tiedon tuottajia ja hallinnonaloja, mistä syystä heidän kannattaa olla aktiivisia kevään aikana”, Vertanen selventää.

Haku- ja katselupalveluiden vaatimukset valmisteilla

Sen jälkeen, kun aineistot on metatietoasetuksen mukaisesti kuvattu, pitää metatiedot asettaa tietoverkkoon hakupalvelun avulla laajasti saataville. Aikaa metatietojen kuvaamiseen on vuoteen 2010 asti, liitteen III aineistojen osalta jopa vuoteen 2013. Direktiivi velvoittaa jäsenmaat kehittämään paikkatietojen selailua tukevia palveluita, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että aineistojen tulee olla lähivuosina saatavilla ns. rajapintapalveluiden välityksellä.

Katselu- ja hakupalveluiden täytäntöönpanosäännökset käsiteltiin ja hyväksyttiin jäsenmaiden edustajien muodostamassa EU:n komiteassa joulukuun loppupuolella, ja niiden kääntämiseen ja lopulliseen julkaisemiseen kulunee metatiedon tapaan puolisen vuotta. Voimaan tuloa voidaan siis odotella kesällä 2009.

Katselu- ja hakupalveluiden täytäntöönpanosäännöissä kuvataan tekniikkaa ja vaatimuksia tarkasti. Säännöt koskevat esimerkiksi palvelujen vasteaikoja sekä palvelukykyä.

Haku- ja katselupalvelun suorituskyvylle asetetaan muun muassa seuraavia vaatimuksia: Hakupalvelun vasteajan tulee olla normaaleissa olosuhteissa korkeintaan kolme sekuntia. Katselupalvelun vasteaika 470 kilotavun kuvalle (800 x 600 pikselin kuva 8 bitin sävysyvyydellä) tulee normaaleissa olosuhteissa olla korkeintaan viisi sekuntia. Normaaleilla olosuhteilla tarkoitetaan huippukuormituksen ulkopuolisia ajanjaksoja, jollaista on oltava noin 90 prosenttia kokonaisajasta.

Hakupalvelussa tulee pystyä käsittelemään vähintään 30 hakua sekunnissa. Katselupalvelussa tulee pystyä käsittelemään vähintään 20 hakua sekunnissa. Verkkopalveluiden saavutettavuuden todennäköisyyden tulee olla 99 prosenttia ajasta.

Sääntöihin voi tutustua ainakin komission verkkosivuilla.

Tukiorganisaatioita useita

Direktiivin vaatimien palveluiden toimeenpanoon kuuluu tiedotuksen ja koulutuksen järjestäminen asianosaisille viranomaisille ja palveluja toteuttaville yrityksille. Tarkkaa työnjakoa tuen ja koulutuksen antajista ei ainakaan julkisuuteen ole vielä saatu.

”Lainsäädännön valmistelussa on pyritty varmistamaan, että tukipalveluita on saatavilla. Ainakin Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen asiantuntemus pyritään saamaan käyttöön”, sanoo Antti Vertanen.

Maanmittauslaitos valmistautuu antamaan teknisiin kysymyksiin liittyvää tukea horisontaalisesti teemoista riippumatta. Maanmittauslaitoksessa rakennetaan parhaillaan kansallista paikkatietoportaalia, jonka pilottiversio aukeaa keväällä. Portaalin Inspire-sivuilta saa käytännön neuvoja toteutukseen. Tukea saa myös tietojen kuvailuun liittyvässä tekniikassa.

Geodeettisessa laitoksessa on erityisosaamista koordinaatistomuunnoksiin liittyvissä kysymyksissä sekä verkkopalvelujen arkkitehtuurissa ja rajapintatekniikassa.

Geologian tutkimuskeskuksessa on puolestaan kehitetty ArcGIS-työkaluja hyödyntäen metatietoeditori, jonka avulla voidaan tuottaa Inspire-vaatimusten mukaisia XML-muotoisia metatietotiedostoja. Metatietoeditorin kehittämiseen ovat osallistuneet myös Tilastokeskus ja Suomen ympäristökeskus.

Komissiolle omat käyttöehdot

Myös direktiivin toimeenpanon seurantaa ja raportointia koskevan täytäntöönpanosäännön sisältö hyväksyttiin joulukuun lopussa, ja se tulee voimaan kesään mennessä. Tämä sääntö velvoittaa seuraamaan tietopalveluiden käyttöä, aineistojen yhteensopivuutta ja palveluiden toimivuutta. Raportointi käynnistyy vaiheittain jo vuonna 2010. Myös seurantaan liittyvistä velvollisuuksista on tarkoitus säätää tulevassa paikkatietolaissa.

Joulukuun alussa lähetettiin lausuntokierrokselle sääntöluonnos, joka koskee tiedon luovuttamisen ehtoja yhteisön elimille. Komissio pyrkii siihen, että EU:n elimet voisivat saada aineistoja vakiomuotoisen käyttöehtoja koskevan sopimuksen mukaisesti. Sääntö valmistunee vuoden 2009 aikana.

Pääosa direktiivin velvoitteista on tarkoitus panna Suomessa täytäntöön uudella paikkatietoinfrastruktuuria koskevalla lailla. Lain ulkopuolelle jäävät laajemmin julkisen hallinnon tietohallintoa ja tietopolitiikkaa koskevat asiat, kuten sähköisen kaupankäynnin palvelut, viranomaisten väliseen tiedonvaihtoon liittyvät yleiset periaatteet ja maksullisuusperiaatteet metatietoa lukuunottamatta. Näitä valtiovarainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsitellään muun muassa Julkisen hallinnon ja julkisten palvelujen sähköisen asioinnin kehittämishankkeiden yhteydessä.

Valmistaudu Inspireen:
1. Selvitä, onko organisaatiollasi aineistoa, joka voi kuulua soveltamisalan piiriin (direktiivin liitteet I, II, III)
2. Varmista kevään aikana, että organisaatiosi ja aineistosi on oikein esillä tulevassa lainsäädännössä.
3. Selvitä, mitä velvoitteita toimeenpanosta aiheutuu ja milloin ne tulevat ajankohtaisiksi (eri aineistoille ja palvelulle voi olla eri aikataulu)
4. Hanki opastusta Maanmittauslaitokselta tai muulta tukipalveluja tuottavalta taholta hyvissä ajoin ennen toimenpiteiden toteuttamista
5. Selvitä, mitä vaihtoehtoja velvoitteiden toteuttamiseen on (itse, ostopalvelu, yhteistyösopimus…)
6. Varaa rahoitus toimeenpanon toteuttamiseksi hyvissä ajoin, osin jo vuoden 2010 talousarvioon
7. Käynnistä tarvittavat hankinnat hyvissä ajoin ennen määräaikoja
8. Ota huomioon myös palvelujen seurantaan liittyvät vaatimukset.

Hyödyllisiä linkkejä:

MMM:n INSPIRE-sivut: www.mmm.fi/inspire,
josta löytyy muun muassa Inspire-työryhmän loppuraportti

Komission Inspire-sivut: http://inspire.jrc.ec.europa.eu,
josta löytyvät kaikki julkistetut asiakirjat

http://inspire.jrc.ec.europa.eu/inspire_roadmap.cfm

Sanasto:

Direktiivi = säädös, joka velvoittaa jäsenmaan muuttamaan omaa kansallista lainsäädäntöään direktiivin antaman ohjeen mukaisesti tietyssä määräajassa.

Toimeenpanosääntö = säädös, joka täydentää direktiiviä laajentamatta kuitenkaan sen sisältöä, se voidaan antaa esim. komission asetuksena, päätöksenä tai direktiivinä. Täytäntöönpanosääntöä usein täydennetään ei-sitovalla ohjeistuksella. Säännön sisällön hyväksyy jäsenmaiden edustajien muodostama komitea.

Komission asetus = säädös, joka sitoo kaikkia jäsenvaltioita sellaisenaan ja astuu voimaan samanaikaisesti kaikissa jäsenmaissa.

22.6.2010 15:05