Deklinaatio: Paikkatietokeskukset tiedon solmukohtina

Kirjoittaja: Sanna Jokela, Lounaispaikka

Artikkeli pdf-muodossa (Positio 1/2010)

Paikkatietovaltakunnassa on kaikki lähes hyvin. Kansalliset paikkatietoaineistot avautuvat pikkuhiljaa, paikkatietopalveluita rakennetaan osana tietoyhteiskuntaa ja paikkatietomenetelmien osaaminen kehittyy eri aloilla. Esille tulee silti koko ajan uusia toiveita ja tarpeita. Yksi niistä on tiedon säilyttäminen.

Lounais-Suomen alueellinen paikkatietoyhteistyö aloitettiin kuukauden mittaisella selvitystyöllä vuonna 1999. Työ sai alkunsa siitä, että päällekkäistä työtä alkoi esiintyä eri toimijoiden välillä mm. aineiston tuottamisessa. Selvityksen tarkoituksena oli arvioida paikkatietojen merkitystä ja kehitysnäkymiä sekä yhteistyöllä saavutettavia etuja alueen eri paikkatietotoimijoiden näkökulmasta. Toimijoiden toiveet johtivat lopulta Lounaispaikan perustamiseen vuonna 2002. Tänä aikana on koordinoitu useita paikkatietoon liittyviä hankkeita ja kehitetty kymmeniä verkkopalveluita alueen paikkatietoalan toimijoiden käyttöön.

Kehitystyö on ollut polveilevaa ja taaksepäin kannattaa katsoa hymyillen tietäen, että aikansa kutakin. Alkuvaiheen paikkatietoa sivuavien raporttien ja dokumenttien hakupalveluista on päästy vaiheittain pitemmälle kehittyneisiin paikkatiedon palveluratkaisuihin, joissa paikkatietoaineistoja voi selata ja kommentoida, ladata omaan käyttöön ja jakaa muille. Taustalla on kuitenkin kulkenut koko ajan sama ajatus: tiedon jakaminen ilmaiseksi kaikille.

Koti orvoille aineistoille

Mitä tapahtuu hankkeissa ja korkeakouluissa tuotetuille paikkatietoaineistoille sen jälkeen, kun raportit on julkaistu ja kartat tuotettu? Tämä ajatus sekä palvelun ilmaisuus on houkutellut käyttäjiksi monia eri toimijoita ja johtanut siihen, että Lounaispaikan portaali sisältää nyt yli 150 erilaista paikkatietoaineistokokonaisuutta. Pääasiallisesti palveluihin lisätyt aineistot on tuotettu erilaisissa projekteissa, eikä niillä muuten olisikaan pysyvää säilytyspaikkaa.

Suuri määrä tietoa on edelleen vaarassa hävitä. Tiedon häviämisen pelko liittyy myös aineistojen historiatiedon säilyttämiseen. Vaikka rajapintatekniikat mahdollistavat ajantasaisen ja oikeellisen tiedon välittämisen - ja sitä on peräänkuulutettu eri toimijoilta jo monta vuotta - onko vaarana, että tulevaisuuden historiantutkijoille ei jää tietoyhteiskunnan eri vaiheista mitään muistoa? Tiedon säilyttäminen niin versioinnin kuin arkistoinninkin kautta on asia, joka pitäisi ottaa huomioon myös kansallista paikkatietostrategiaa suunniteltaessa.

Malli alueellisesta paikkatietokeskuksesta

Lounaispaikka on ollut olemassa virallisesti jo kahdeksan vuoden ajan, mutta silti se tuntuu olevan outolintu alallaan. Aktiivista aluetason paikkatietoyhteistyötä Suomessa toki löytyy mm. Oulun, Joensuun ja Helsingin seudulta, mutta varsinaisia paikkatietokeskuksia on edelleen vain yksi. Nyt olisikin aika tehdä jotain, sillä palautteen perusteella tarvetta Lounaispaikan mallin mukaiselle toiminnalle on ympäri Suomea.

Yksi Lounaispaikan uusimmista tavoitteista on luoda mahdollisuuksia muille alueille kehittää omaa paikkatietoyhteistyötään. Tätä tukee myös avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttö Lounaispaikan uudessa portaalissa. Lounaispaikan paikkatietoportaalin infrastruktuuria kehitetään parhaillaan malliksi, joka on irrotettavissa myös toiseen paikkatietokeskukseen kokonaisuudessaan. Avoimen lähdekoodin periaatteiden mukaan kaikki koodit on päätetty jakaa avoimesti myös kaupalliseen käyttöön. Paketti on siis valmis.

Tulevaisuudessa Suomessa on toivottavasti Lounaispaikan lisäksi paikkatietokeskuksia joka pää- ja väli-ilmansuunnassa Kaakkoispaikasta Pohjoispaikkaan. Nämä aluekeskukset voivat toimia solmukohtina paikallisen ja kansallisen tason välillä keräten paikkatietoaineistoja ja tarjoten rajapintapalveluita ja muita paikkatietopalveluita tahoille, joilla ei ole omia resursseja tätä toteuttaa.

Alueelliset paikkatietokeskukset ovat väistämättä osa kansallista paikkatietoinfrastruktuuria, vaikka lainsäädäntö ei tähän velvoittaisikaan. Se, koordinoiko toimintaa yritys, yhdistys vai viranomainen ei ole niinkään tärkeää. Tärkeää on, että taustalla on sama innokas kipinä, joka on ollut Lounaispaikan kehittämisessä. Palkintona on olla mukana luomassa parempaa paikkatietomaailmaa.

Sanna Jokela on Lounaispaikan paikkatietoyhteistyön koordinaattori.
sanna.jokela[ät]lounaispaikka.fi

www.lounaispaikka.fi

  • Toiminta-alue Lounais-Suomi sekä Raaseporin seutu
  • Rahoitus 63 500€/vuosi
  • 7 partneria: Turun yliopisto, Yrkeshögskolan Novia, Åbo Akademi, Lounais-Suomen ympäristökeskus (nyk. Varsinais-Suomen ELY-keskus), Varsinais-Suomen liitto, Satakuntaliitto, Turun kaupunki