Norjasta mallia muillekin
Kirjoittaja: Kirsi Mäkinen
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 1/2010)
Monet Inspire-direktiivin tavoitteet ovat jo toteutuneet Norjassa, missä vapaaehtoiseen paikkatietoyhteistyöhön on sitoutunut yli 600 organisaatiota.
Norjassa kansallisen paikkatietoyhteistyön taustalla on vahva poliittinen tuki. Yhteistyö sai vauhtia vuonna 2002 Norjan parlamentin ”Norge digitalt” -tiedoksiannosta, jossa korostettiin paikkatiedon merkitystä valtakunnan tietohallinnossa.
Lisäksi hallitus totesi vuonna 2005 annetussa sähköisen hallinnon suunnitelmassaan, että kaikkien julkishallinnon keskeisten paikkatiedon tuottajien ja hyödyntäjien tulee osallistua yhteisen kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon - ja tiedon tulee olla helposti käyttäjien saatavilla.
Kansallinen standardi paikkatiedon siirtoon luotiin Norjassa jo 1980-luvulla. Myös Suomessa lähdettiin liikkeelle samoihin aikoihin, mutta sittemmin Norjassa ovat asiat edenneet meitä ripeämmin.
Norja on osallistunut aktiivisesti myös paikkatietojen kansainväliseen standardointiin sekä Euroopan tasolla että maailmanlaajuisesti. ISOn paikkatietostandardoinnista vastaavan teknisen komitean ISO/TC211:n sihteeristö sijaitseekin Norjan karttalaitoksen suojissa.
Anna vähän - saat paljon
Norge digitalt -yhteistyö käynnistyi vuoden 2005 alussa, ja yhteisöön kuuluu tällä hetkellä 620 paikkatiedon tuottajaa ja hyödyntäjää. Toimijoista suurin osa edustaa julkishallintoa - sekä valtion, aluehallinnon että kuntien viranomaisia. Mukana ovat muun muassa kaikki kunnat Osloa lukuun ottamatta. Yrityksistä mukaan ovat lähteneet energiayhtiöt ja teleyhtiö Telenor.
Vaikka taustalla on vahva poliittinen tahto, yhteistyö perustuu lakien sijasta vapaaehtoisuuteen ja osapuolten keskinäisiin sopimuksiin. Lähtökohtana on, että kaikki osapuolet antavat paikkatietonsa toistensa ja yleisön saaville joko ylläpitämällä palveluita itse tai sopimalla palveluiden tarjoamisesta toisten osapuolten kanssa. Antamalla aineistonsa muiden käyttöön saa vastaavasti oikeuden käyttää muiden yhteistyökumppanien aineistoja omassa toiminnassaan.
Toiminta on organisoitu osuuskuntatyyppisesti. Kukin toimija tekee sopimuksen yhteisöön liittymisestä, ja toiminnan kustannukset katetaan sopimuksista kertyvillä maksuilla. Maksun suuruus määräytyy organisaation koon sekä aineistoista saatavan hyödyn mukaan.
Sopimukset oikeuttavat aineistojen käytön organisaation sisäisessä ja rajoitetusti myös ulkoisessa toiminnassa, mutta ne eivät mahdollista toisten viranomaisten aineistojen kaupallista käyttöä. Kaupallinen jakelu on järjestetty valtion omistaman Norsk Eiendomsinformasjon eli NE -yrityksen kautta, jonka kanssa Norge Digitalt -yhteisö on tehnyt sopimuksen aineistojen jakelusta. Organisaatiot voivat myydä omia aineistojaan myös suoraan asiakkailleen.
Portaali kokoaa aineistot yhteen
Toimintaa ohjaa kansallinen Norge digitalt -yhteistyöryhmä (referansgruppe), jonka alaisuudessa on omat työryhmänsä esimerkiksi teknisiä kysymyksiä sekä kustannusten jakoa, hinnoittelua ja käyttöoikeuskysymyksiä varten. Käytännön toiminnasta ja tehtävien koordinoinnista huolehtii Norjan karttalaitoksessa (Statens Kartverk) toimiva sihteeristö.
Tarjolla olevat aineistot on esitelty Geonorge-portaalissa. Aineistoja on saatavilla sekä WMS- ja WFS-rajapinnoilla että tiedostomuodossa latauspalveluiden kautta. Saatavilla olevat palvelut riippuvat tiedon tuottajasta. Käytettävissä on 200 erilaista valtakunnallista karttapalvelua ja 2000 karttatasoa. Karttapalveluihin kohdistuu 400 miljoonaa hakua vuodessa. Kysytyimmät aineistot ovat maastokartat, ortoilmakuvat sekä merikartat.
Myös Norja on valmistelemassa Inspiren innoittamana kansallista lainsäädäntöä paikkatietoinfrastruktuurista, vaikkei EU:n jäsen olekaan. Laki annettaneen tämän vuoden aikana, ja se noudattelee Inspiren antamia suuntaviivoja. Lausunnolla ollut lakiehdotus sisältää keskeiset määritelmät, yleiset periaatteet ja soveltamisalan kuvauksen.
Lain avulla halutaan korostaa paikkatietoinfrastruktuurin merkitystä sekä vakiinnuttaa Norge digitalt -yhteistyö. Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan, että paikkatietoinfrastruktuurin rakentaminen tulee jatkossakin perustumaan mahdollisimman pitkälle eri osapuolten vapaaehtoiseen yhteistyöhön. Onhan siitä saadut kokemukset erinomaisia.
Linkkejä:
Geonorge-portaali: www.geonorge.no
Norge digitalt -sivusto: www.norgedigitalt.no
