Pääkirjoitus: Lain nojalla
Artikkeli PDF-muodossa (Positio 02/2009)
Mitä tekemistä paikkatiedoilla ja lainsäännöllä on keskenään? Ei yhtään mitään, olisi kaikkitietävä teekkari vastannut parikymmentä vuotta sitten. Enää en olisi asiasta ihan niin varma.
Tässä lehdessä kerrotaan, kuinka Kambodzhaan on syntynyt uusi maarekisteri punakhmerien tuhoaman tilalle. Kiinteistöjen rekisteröintiä testannut pilotti olisi voinut jäädä vain yhdeksi monien joukosta, ellei sen jatkoksi olisi luotu lainsäädäntöä, joka vakiinnutti hyviksi havaitut käytännöt.
Pilotin kokemuksista oli myös apua lakia kirjoitettaessa. Tällä hetkellä on maarekisteriin rekisteröity yli miljoona uutta kiinteistöä - liikkeelle lähdettiin tyhjästä kymmenen vuotta sitten. Katseet on jo voitu suunnata tulevaan, paikkatietoinfrastruktuurin kehittämiseen.
Lainsäädäntö luo varmuutta ja jatkuvuutta. Se kirjaa vastuut ja velvollisuudet sekä tarjoaa yhteiset pelisäännöt, joiden pohjalle palveluja ja toimintaa voi rakentaa. Lain tehtävä on myös suojata, esimerkiksi varmistaa ettei tekijänoikeuksia loukata tai että henkilötietoja käsitellään asianmukaisesti. Nämäkin seikat on sovellusten kehittäjien otettava huomioon.
Suomessa Eduskunta on juuri hyväksynyt kansallisen paikkatietolain. Laki ja sitä täydentävä asetus tulevat ohjaamaan paikkatietoalan kehitystä lähivuosina. Tekniset edellytykset paikkatietojen tehokkaammalle käytölle ovat olleet jo pitkään. Toivottavasti säädösten myötä syntyy uutta toimintaa - myös enemmän kuin laki vaatii.
Kirsi Mäkinen
päätoimittaja
7.6.2010 08:24
