Pääkirjoitus: Avoimia linkkejä
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 2/2010)
Open data, avoin tieto on uusin tulokas paikkatietoinfrastruktuurin ympärillä käytävässä keskustelussa. Kun tieto on avointa ja toisiinsa linkitettyä, voidaan sitä helposti yhdistellä ja jalostaa edelleen.
Myös tiedon maksuttomuuden puolesta liputetaan entistä innokkaammin, jopa julkishallinnon toimijoiden keskuudessa. Ilmapiirin muutos muutaman vuoden takaiseen verrattuna on suorastaan hämmentävä.
Paikkatietoinfrastruktuuri on monitahoinen kokonaisuus, jonka toimivuuteen vaikuttavat monet tekijät. Suuretkin hyödyt voivat jäädä saavuttamatta, jos aineiston laatu ei vastaa käyttäjän tarpeita tai eri lähteistä saadun tiedon yhteensovittaminen on liian työlästä, kenties mahdotonta.
Siksi keskustelun tuoksinassa on hyvä pitää mielessä, ettei tiedon ilmaisuus - sen enempää kuin linkittäminenkään - ole se yksi ja ainoa autuaaksi tekevä asia, joka takaa paikkatiedon laajan hyödyntämisen koko yhteiskunnassa.
Toisaalta muutos voi lähteä liikkeelle huomaamatta, ilman suuria sanoja. Jaana Mäkelä kirjoittaa artikkelissaan, kuinka suuretkin innovaatiot voivat saada alkunsa arjen pienistä oivalluksista, pikaisesta käytäväkeskustelusta tai oman tiimin kannustavasta ilmapiiristä.
Positiivinen käyttäytyminen vaikuttaa tutkitusti tuottavuuteen ja menestykseen. Muutoksen avaimet ovat meillä kaikilla.
Kirsi Mäkinen
päätoimittaja
28.5.2010 17:06
