Moni on luvannut liikoja
Kirjoittaja: Katri Isotalo, katri.isotalo[at]viestintaisotalo.fi
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 3/2010)
Helsingissä paikkatietojen yhteiskäytön merkitys ymmärrettiin jo 1950-luvulla. - Kehitys on ollut sen jälkeen kovin työlästä, toteaa kaupungin mittausosastolla 30 vuotta työskennellyt Jürgen Grönfors.
- Teknologian hidas kehitys, vastaa Jürgen Grönfors kysymykseen miksi paikkatietojen yhteiskäytön eteneminen on ollut odotettua takkuisempaa.
- Kun elektroniset etäisyysmittarit, pienet laatikkomaiset tietokoneet ja käänteentekevä apuväline taskulaskin tulivat maanmittaukseen 1970-luvun alussa, ymmärrettiin, että kerran mitattua tietoa voidaan hyödyntää automaattisesti laajemminkin, maanmittausinsinööriksi vuonna 1969 valmistunut Jürgen Grönfors muistelee. Siihen asti mittauksissa oli selattu sinifunktioita paksuista trigonometrian kirjoista.
Inhimillinen muutosvastarinta ja omista ratkaisuista itsepäisestikin kiinni pitäminen eivät ole Grönforsin mielestä olleet lainkaan niin merkittävä tekijä paikkatietojen yhteiskäytössä kuin se, että ”kaikki teknologiatoimittajat ovat aina luvanneet liikoja”.
Kun Helsingin kaupunki oli 1980-luvulla hankkimassa tietokantapohjaista karttajärjestelmää, laitetoimittaja lupasi järjestelmän vastaavan tehtäväpyyntöihin tuossa tuokiossa. Kun tuokion tarkempaa määritelmää tivattiin, se osoittautui 20 minuutiksi. 1990-luvun kuntatietojärjestelmän piti valmistua 1997, mutta se saatiin hädin tuskin kasaan vuonna 2000 ja silloinkin ilman karttaliittymää. Lisää esimerkkejä löytynee jokaisesta organisaatiosta.
- Karttojen digitointi ja siitä syntyvät tietokannat olivat silti merkittävin teknologinen harppaus minun aikanani, määrittelee Helsingin kaupungingeodeetinvirasta vuonna 2007 eläkkeelle jäänyt Grönfors.
Maanalaisten johtojen yhdistelmäkartta 1950-luvulla
Paikkatietojen yhteiskäyttö – vaikkei termiä tuolloin tunnettukaan - alkoi Helsingissä 1950-luvulla, kun kaupunki sai oikeuden laatia yhteisen johtotietokartan. Siihen asti vesi-, energia-, puhelin- ja muut laitokset olivat kukin laatineet ja ylläpitäneet omia karttojaan. Yhteistä karttaa saatiin laadittua 20 vuodessa 200 karttalehteä. Tarvittavat 2000 karttalehteä olisi siis vaatinut 200 vuotta.
Taudinkuva on alalla tuttu vieläkin. Sen aiheuttaja löytyy insinööriluonteen paradigmasta, joka näyttää olevan tarkkuuden ja ratkaisuhakuisuuden erinapaisuus. - Paras on tässäkin hyvän vihollinen. Pitää kysyä, kannattaako vaatia täydellistä laatua, jos riittävän hyvällä saadaan ratkaisu aikaan.
Kun 1950-luvulla aloitettu työ oli pahasti kesken Grönforsin aloittaessa kaupungin maanalaisten johtojen karttaprojektin vetäjänä, lähtöaineistoksi päätettiin hyväksyä laitosten omat kartat. Niitä täydennettäisiin silloin, kun katuja jouduttiin muutenkin repimään auki. Grönfors ei muista vahinkoja tapahtuneen virheellisen tiedon vuoksi kertaakaan.
Johtotietojärjestelmä on kaupungin valtimo
Kaupungille elintärkeä johtotietoverkko oli myös se osa paikkatietoinfrastruktuuria, joka saatiin haparoivasta alusta huolimatta ensimmäisenä numeeriseen muotoon.
1980-luvulla tietojärjestelmät olivat kehittyneet niin, että ruudulla pystyttiin esittämään grafiikkaa. Johtotietojärjestelmän digitoimiseksi suunniteltu tietojärjestelmähankinta epäilytti monia, ja yksi epäilijöistä oli hankkeen vetäjänä toiminut Grönfors. Pääkaupungin tietokeskus (PTK) ja Energialaitos kuitenkin kannattivat hankintaa, ja laajan kansainvälisen tarjouskierroksen jälkeen Helsingin kaupunki päätti hankkia neljä digitointiasemaa Intergraphilta. Työasemien lisäksi tarvittiin VAX-tietokone.
Yksi digitointipöytä maksoi 500.000 markkaa. Kaupungilla laskettiin, ettei karttojen ylläpitoa saada koskaan niin kannattavaksi, että investointi tulisi sillä maksettua. Hyödyt oli löydyttävä suunnittelun puolelta.
- Muita virastoja painostettiin hankkimaan sellaiset järjestelmät, että ne pystyivät hyödyntämään syntyvää digitaalista pohjakartta-aineistoa, Grönfors kertoo. Kaupungin sisällä paikkatietojen yhteiskäyttö oli perusoletus.
Digitointia varten hankittu tietokone maksoi itsensä takaisin alle kahdessa vuodessa, kun atk-palveluita ei tarvinnut ostaa ulkopuolelta. Atk-ympäristöön siirtyminen paransi tehokkuutta myös henkilötyönä mitattuna: sama työ, joka 20 vuotta sitten vaati 180 henkeä, tehdään nyt alle 130 hengen voimin.
Helsinki kuntien edustajana
Helsingissä oli jo 1980-1990-lukujen vaihteessa pohdittu mahdollisuuksia tarjota karttatietoa kaupunkilaisille. Kaupungin sisällä oli puhelinteknologiaan ja VAX-tietokoneeseen perustuvat tietoliikenneyhteydet, jolla karttatietoa siirrettiin eri virastojen välillä.
- Sitten tuli Internet ja oivalsimme, että eihän meidän tarvitse kaikkea itse ratkaista! Samalla tosin hävisi karttabisneksen ansaintalogiikka. Ensimmäisenä verkkoon siirtyivät maksutta opaskartat.
Kaupungin omassa toiminnassa 1990-luvun suurin hanke oli rekisterien ja karttojen yhdistäminen kattavaksi kuntatietojärjestelmäksi. Kymmenen vuoden projekti oli juuri saatu valmiiksi, kun Maanmittauslaitos esitteli uuden kiinteistötietojärjestelmänsä KTJ:n.
- Aikataulu oli mieletön ja pyristelimme aikamme vastaan, mutta pakkohan meidän oli muokata aineistomme taas yhteiseen järjestelmään sopiviksi, Grönfors huokaisee.
- Helsingin kaupunki edusti tässäkin vähän kaikkia kuntia eikä vain itseään. Pienet kunnat ovat aina pitäneet Maanmittauslaitosta isoveljenään, jonka toimia ei kyseenalaisteta. Minusta valtio ja kunnat ovat tasa-arvoisia toimijoita, mutta valtio ei aina ymmärrä kuntamaailmaa. Olin aika epäileväinen KTJ-hanketta kohtaan, mutta hyvähän siitä lopulta tuli. Maanmittauslaitos jousti ja teki myös paljon kunnille kuulunutta työtä.
Ensimmäinen työpaikka jättää jälkensä
Jürgen Grönfors tunnetaan maanmittausalan suorasanaisena kehittäjänä, joka ei ole epäröinyt sanoa mielipiteitään ääneen. Hän vaikuttaa edelleen muun muassa Tekniikan museon maanmittausosaston talkooporukassa ja kirjoittaa Maankäyttö-lehteen, jonka päätoimittajanakin hän toimi pitkään.
Maanmittauksessa paljasjalkaista stadilaista viehätti partioleireillä tutuksi tullut kartta. ”Se oli ihailua herättävä piirros, jonka avulla löysi yllättäen aina oikeisiin paikkoihin.”
Suunnistus on muuttunut sittemmin retkeilyksi, ja urheiluharrastuksista suosituimmaksi on noussut uiminen. Hyväkuntoinen eläkeläinen pyöräilee Pirkkolan uimahalliin nykyään pari-kolme kertaa viikossa.
Nuoren insinöörin ensimmäisiä työpaikkoja oli Insinööritoimisto Viatek, sillä suunnittelu ja kaavoitus kiinnostivat. Sieltä Grönfors käväisi vuoden verran Helsingin kaupungin metrotoimistossa mutta palasi pian takaisin Viatekiin. Muutaman vuoden kuluttua jatkuva myyminen ja töiden etsiminen alkoivat tuntua työläältä, ja 1977 hän hakeutui negatiivisesta palkkakehityksestä piittaamatta Helsingin kaupungin mittausosastolle.
Kustannuslaskenta ja työajanseuranta olivat jääneet veriin, joten esimiesasemaan päästyään Grönfors tuuletti kaupungin kustannuslaskentaa reippaastikin. ”Ensimmäinen työpaikka vaikuttaa aina enemmän kuin työvuosien perusteella uskoisi”, Grönfors myöntää.
Todellisuus hallinnassa
Grönfors kuvaa itseään tulosorientoituneeksi insinööriluonteeksi. Homman pitäisi valmistua, kun ratkaisu on selvillä. Ehkä siksi maanmittausalan kehitys on tuntunut hitaammalta ja työläämmältä kuin hän uransa alkuaikoina uskoi ja toivoi.
- Yksityisellä puolella sentään tiesi, milloin projekti loppui. Julkisella puolella hankkeita ei tahtonut saada milloinkaan kunnolla valmiiksi. Aina tuntui jäävän jotain kesken tai puutteelliseksi.
Suurin edistys on hänen mielestään tapahtunut gigamäärissä. Tietokoneet pystyvät nyt käsittelemään aineistoja, joista ei ennen voitu uneksiakaan. Ja onhan Internet hieno jakelukanava.
Mullistavimpana tämän hetken muutoksena Grönfors pitää kolmiulotteisuutta. Laserkeilaus ja digitaaliset ilmakuvat mallintavat todellisuutta sekä fyysisesti että tiedollisesti.
- 1970-luvun uusien mittalaitteiden tuoma automatiikka ei toteutunut odotetusti, mutta kolmiulotteisuus on edennyt sitäkin vauhdikkaammin. Se, että todellisuus olisi tällä tavalla hallinnassa, oli pitkään vaikea mieltää. Seuraavaksi pitäisi saada lainsäädäntö seuraamaan tekniikkaa esimerkiksi kolmiulotteisuuden ja kiinteistönomistuksen laajentamiseksi maan alle.
22.9.2010 09:59