Pääkirjoitus: Aika opettaa?
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 3/2010)
Position uudessa juttusarjassa haastatellaan alan konkareita. On hämmentävää huomata, miten moni asia on muuttunut - ja miten moni asia säilynyt ennallaan.
Tietoa on helppo muokata ja jalostaa yhä uudelleen ja uudelleen. Ohjelmointia ei tarvitse aloittaa tyhjästä, vaan kokoamalla valmiita komponentteja oman sovelluksen pohjaksi. Tekniikka on edennyt jättiharppauksin. Silti projektit ovat myöhässä, kustannukset karkaavat käsistä eivätkä resurssit riitä.
Verkkosivut saadaan pystyyn, mutta kukaan ei ehdi niitä ylläpitämään. Tietokantaan saadaan tiedot kattavasti vasta 20 vuoden päästä. Sovellus toimitetaan asiakkaalle vuoden myöhässä sovitusta.
Sen sijaan, että toistamme kiireessä samoja virheitä vuodesta toiseen, olisi hyvä miettiä, miksi mikään ei muutu. Onko syynä yltiöoptimismi, osaamisen puute vai pyrkimys täydellisyyteen riittävän hyvän sijaan? Vai onko atk totuttanut meidät keskeneräiseen ja toimimattomaan, niin ettei kukaan edes osaa vaatia parempaa?
Syitä on monia, eikä niihin kaikkiin voi aina vaikuttaa. Paljon olisi kuitenkin tehtävissä, jos malttaisimme joskus miettiä syitä ja seurauksia jatkuvan tohottamisen sijaan. Samalla antaisimme tilaa luovuudelle ja uuden oppimiselle.
Tekniikan muutosten mukana pysytteleminen on jatkuvaa kilpajuoksua aikaa vastaan. Uutta opittavaa kertyy enemmän kuin päänuppiin mahtuu eikä asioihin perehtymiseen tunnu olevan riittävästi aikaa. Siinä tohinassa ei tuumaustauko tule ensimmäisenä mieleen.
Kirsi Mäkinen
päätoimittaja
22.9.2010 08:41
