Tasalaatuisuutta luettavuuden kustannuksella
Kirjoittaja: Katri Isotalo, katri.isotalo[at]viestintaisotalo.fi
Artikkeli pdf-muodossa (Positio 4/2011)
Digitaalinen kartantuotanto uudisti markkinoita, mutta visualisoinnissa on menty takapakkia.
Erkki-Sakari Harjun 40-vuotisen uran aikana karttojen kuvaustekniikka vaihtui visualisoinniksi, mutta ihmissilmän toiminta ei termin vaihtamisella muuttunut.
Kartanvalmistus ei vielä 1970-luvulla eronnut kovin paljon maamme itsenäisyyden alkuajoista. Paperioriginaalit olivat sentään vaihtuneet muovikuultioiksi ja painomenetelmä kivipainosta offset-menetelmään.
Erkki-Sakari Harjun jäädessä eläkkeelle vuonna 2009 sen paremmin tekniikka kuin valtion karttapolitiikkakaan eivät enää aiheuttaneet esteitä asiakkaiden toiveiden täyttämiselle.
Peruskartan digitointi oli hieno päätös
Kartanvalmistuksen merkittävimpänä käännekohtana Erkki-Sakari Harju näkee Maanmittauslaitoksen päätöksen 1980-luvulla peruskartaston digitoinnin aloittamisesta. Siitä saatiin koko valtakunnan kattavaa perusraaka-ainetta, josta päästiin kehittämään alaa laajemminkin kuin uusien tuotteiden muodossa.
”Maanmittauslaitoksen päätös oli kunnioitettava, sillä tiedossa oli, että digitointi olisi kallista ja tuottamatonta hyvin pitkään”, Harju kiittelee.
Tieto- ja viestintäteknologian voimakas murros yhdistettynä kartta-aineistojen digitaalistumiseen sai monet uskomaan huikeisiinkin bisnesmahdollisuuksiin, ja alan yrityksissä alkoi kuhina.
Maanmittaushallituksen karttapainosta, Harjun ensimmäisestä työpaikasta, oli muodostettu 1990-luvun alussa itsenäinen valtion liikelaitos, Karttakeskus. Monialayritys Tamro osti Karttakeskuksen maa- ja metsätalousministeriöltä vuonna 1996. Seuraavana vuonna Erkki-Sakari Harju vaihtoi Geodataan, joka puolestaan siirtyi samoihin aikoihin WSOY:n omistukseen. Vuonna 2000 Sanoma-WSOY osti Tamrolta Karttakeskuksen ja yhdisti sen Geodatan kanssa Genimap Oy:ksi.
Keskustelu tulevaisuuden näkymistä kuohui myös Genimapissa. ”Yhteen liitettyjen yritysten tuotantotekniikoissa oli iso ero, mutta paljon vaikeampaa oli saada asenteet yhteensopiviksi”, kertoo Genimapin pääkartografina toiminut Erkki-Sakari Harju.
”Oli erilaisia näkemyksiä siitä, mihin tuotantoa suunnataan. Tiekartta ja siihen liittyvät sovellukset rahoittivat tilaustuotteiden kanssa mobiilikarttakokeilut, mikä herätti välillä närää tilaustuotteiden puolella. Kännykkäkartoissa oltiin tuolloin 10 vuotta etuajassa.”
Affecto Oyj näki paikkatietoalassa synergiaetuja business intelligent –ratkaisuidensa kanssa ja osti Genimapin vuonna 2004. Vuotta myöhemmin AffectoGenimap listautui pörssiin.
Erkki-Sakari Harju ehti jäädä eläkkeelle Affectosta juuri ennen kuin hänen palkkakuitissaan olisi jälleen lukenut Karttakeskus. Vuonna 2010 Affecto päätti nimittäin yhtiöittää paikkatietoliiketoimintansa Karttakeskus Oy:ksi.
Taitavia silmiä tarvitaan
Vaikka kartantuotannon digitaalistuminen ei räjäyttänyt markkinoita, kartanvalmistuksen se mullisti. Myönteistä on ollut tuotannon nopeutuminen ja tasalaatuisuus. Esimerkiksi vesistön väri enää vaihtele punertavasta kellertävään sen mukaan, miten painossa on värejä sekoitettu.
Jotain on kuitenkin menetetty - toivottavasti ei korvaamattomasti.
”Kartantekijä on nykyään työasemaoperaattori ja tekee yksin saman työn, johon ennen saattoi osallistua 10-15 asiantuntijaa. Hän voi joutua aloittamaan työn runkomittaustiedoista, jos aineiston tiedetään kaipaavan oikaisua. Sen jälkeen hän hankkii aineiston eri virastoilta kuten maastotiedon Maanmittauslaitokselta, tietiedot Liikennevirastolta, suojelualueiden rajat Ympäristökeskukselta ja vaikkapa matkailutietoa erilaisilta kaupallisilta toimijoilta.”
”Seuraavaksi sama henkilö joutuu miettimään tiedon visualisoinnin ja valmistamaan jopa paino-originaalitiedostot ja tarkistamaan vedoksen. ”
Yleensä syytetään tekniikkaa, kun asiakkaalle ei voida toimittaa sellaista karttaa kuin hän haluaisi. Tekniikka ei kuitenkaan ole ongelma, vaan on kysyttävä onko aineisto tehty oikein ja ovatko kartan suunnittelijat riittävän osaavia. ”Minun mielestäni eivät ole”, Harju painottaa ja jatkaa: ”Vaikka Maanmittauslaitos on maastotietokannan tuottajana massatuotteen tekijä, myös sen tulisi miettiä, mitä tarpeita loppukäyttäjällä voi aineistolle olla. Jonkun on lisäksi ymmärrettävä, mikä on ihmissilmälle luettavaa ja esteettistä.
”Jos Pasilan ratapihan viivat töhrivät koko karttalehden, on osaaminen ollut puutteellista. Sama ongelma koskee esimerkiksi tuntureiden korkeuskäyriä. Joskus on osattava yleistää, ja siihen ei kone pysty."
Monissa pienissä paikkatietofirmoissa on Harjun mielestä kiitettävästi osaamista myös visualisoinnissa. Silmiltään taitavat kartantekijät saavat tilauskartalle edelleen sielun. Parhaat kartantekijät ovat maanmittarin mukaan useimmiten maantieteilijöitä.
Yhteensopivuutta hiottava
Kartografin kiikareissa ei näy tällä hetkellä yhtä suuria mullistuksia kuin mitä digitaalistuminen oli. Paikkatietoaineistot vaativat yhä hiomista, jotta ne ovat paremmin yhteensopivia. Suurimpiin ongelmiin karttatuotteiden viimeistelyssä törmätään tällä hetkellä nimistöaineistoissa, joka on liian jäykkää ja kömpelöä moniin suurimittakaavaisiin tilaustuotteisiin.
Oman uransa mielenkiintoisimpana työtehtävänä Harju pitää Ilmavoimien tilaamaa valtakunnan kattavaa sotilasilmailukarttaa kymmenisen vuotta sitten. Erityisvaatimuksena oli vesistön yksityiskohtainen kuvaus pienimpiä lampia myöten.
Kartta syntyi pienentämällä 1:200 000 mittakaavainen tiekartta 1: 500 000 mittakaavaan. Vesistön kuvausongelma ratkaistiin nostamalla sinisen värin intensiteettiä siten, että mitä pienempi kuvio oli kyseessä, sen tummemmalla se kuvattiin. Lentäjät olivat tyytyväisiä.
Paras paikka Hattulassa
Uudenlaisten karttatuotteiden kehittämisen rinnalla Harjua ovat pitkään kiinnostaneet historialliset kartat, erityisesti 1700-luvun rekognosointikartoitukset Suomessa. Vuonna 2009 valmistui Kuninkaallinen merikartasto 1791-1796. Viime vuonna julkaistu Kuninkaan tiekartasto esittelee Kustaa III:n tilaamaa, salaisena valmistunutta tiekartastoa, joka jäi unohduksiin Suomen siirryttyä Venäjän alaisuuteen 1809. Ruotsin sota-arkiston löytöihin perustuu myös lokakuussa 2011 julkaistu Sprengtportenin Savon kartasto.
Arkistotutkimusten jälkeen kirjat ovat syntyneet Hattulan Vuohiniemessä Renkajärven rannalla. Sen Vantaalla asuva Erkki-Sakari Harju nimeää ominaisuustiedoiltaan mieluisammaksi paikakseen.
23.12.2011 10:41